12.7.2016

VIIMEAIKOINA (SUHTEELLINEN KÄSITE)

2a
1a8a4a5a
6a
6b7a

Oon alottanu tän postauksen jo vaikka kuinka monta kertaa ja jättänyt keksen. Juhannus on juhlittu kaksi viikkoa sitten rennoissa merkeissä mökillä ja tällä hetkellä oon saikulla jo perinteeksi muodostuneessa post-Ruisrock flunssassa. Ruissi oli hyvä, mutta henkilökohtaisesti huonoin tähän mennessä. Sairastuin jo lauantai iltana ja tein kuolemaa teltassa sen sijaa, että olisin reivannut The Chainsmonkersin ja Major Lazerin tahdissa. Ärsyttää noin niinku aika tosi paljon. Muuten oli oiken jees, festari seura mitä parhain ja tieteellinen faktahan on, että Ruisrockissa on aina hyvä sää.

Oon kirjottanut tän postauksen jo vaikka kuinka monta  kertaa ja lopulta pyyhkinyt tekstikentän puhtaaksi, sillä aina on ehtinyt tapahtua jotain uutta tärekää. Oon valittanut vuorotyön riemuista, kertonut päiväreissuista, auringolaskuista ja nousuista, sadepäivistä ja rusketusrajoista. Tästä kesästä.

Mutta jos jotain tästä kesästä pitäisi kertoa, niin 1.7.2016. Päivä jolloin yksi unelma toteutui. Kello varttia vaille viis aamulla, opintopolku ja "OPISKELUPAIKKA MYÖNNETTY." Ihan oikeasti, virallisesti, varmasti, vielä jonain päivänä musta tulee luokanopettaja. En oo vieläkään täysin käsittänyt tätä, mutta fiilis on edelleen ihan hullun onnellinen.

18.6.2016

TANJUNG AAN

1taan2taan3taan4taan5taan6taan

Mä olen nähnyt elmässäni jonkun verran biitsejä. Mutta Tanjung Aan, Lombok, Indonesia. Se oli kuin toisesta maailmasta. Jotain mitä sanat ei oikein pysty kuvailemaan. Kristallin kirkas tyyni lahti. Ehkä kaunein ranta, jonka oon koskaan nähnyt.

En edes tiiä mikä teki muhun eniten vaikutuksen. Se että vieressä kumpuilevilla kukkuloilla laidunsi, luulisin että maailman onnellisimpia lehmiä? Vai se että siellä juoksi villejä apinoita? Jotka toisin kuin lajitoverinsa, joihin myöhemmin reissun aikana törmäsin, ne oli niin ihmisiin tottumattomia ja säikkyjä, etten saanut yhtäkään kunnon valokuvaa. Vai vaan yksinkertaisesti noi maisemat? Värit? Vai se, ettei siellä ollut ketään? Kun kymmenen aikaan huristeltiin paikalle oli rannalla vain muutama paikallinen ja iltapäivään mennessä turisteja oli ilmestynyt kahden käden sormilla laskettava määrä. Jotkut maisemat jättää sieluun jäljen ja tää oli sellainen.

Samalla kun rupesin taas kirjottelemaan tänne, niin ensimmäistä kertaa sitten tammikuun avasin myös Bloglovinin. Tästä on seurannut kaksi asiaa: 1) mä tahdon taas valokuvata. 2) mä tahdon taas matkustaa. Kypsät ja vastuulliset valinnat elämässä on jokseenkin ihan tyhmiä, eikä niistä oo seurannut mitään hyvää. Matkakuume. Tahdon reissuun. Hengittää vieraan maan ilmaa. Elää täysillä. Olla vapaa.

16.6.2016

LOST IN LOMBOK

1.0ll1.1ll2.1ll2ll3ll4ll5ll6ll7ll8ll10ll

Tuntuu omituiselta avata blogger. Tuntuu omituiselta kertoa asioista, jotka on tapahtuneet monta kuukautta sitten. Tasan 140 päivää sitten mä olin intoa ja vähän kauhua täynnä Helsinki-Vantaalla. Tasan 93 päivää sitten mä olin uudestaan Helsinki-Vantaalla ja halasin niitä, joista on tullut kaikkein rakkaimpia. En osaa päättää kummasta päivästä tuntuu olevan enemmän aikaa. Oon monta kertaa päättänyt, että tottakai mä postaan tänne. Ja, että en tietenkään. Että tää blogihomma on mun osalta ohi. Muuttiko viisi viikkoa yksin Aasia mua? Vai muuttiko ylipäätänsä tää kevät mua? En ehkä enää koe sen tavallisen elämän jakamista täällä tarpeelliseksi. Kotiin palaamisen jälkeen parhaat jutut on olleet yhtä aikaa tosi pieniä ja samalla maailmaa järisyttäviä. Mutta kun ulkona sataa kaatamalla ja oon sairaslomalla, niin täällä mä taas olen: reissujuttujen kanssa.

Lensin Helsingistä 25 tuntia Balille. Yksi yö jet lageissa Seminyakissa, josta mulla ei oo oikein mitään käsitystä, minkä jälkeen jatkettiin viikon reissuseurani Sannin kanssa Lombokille. Homma ei menny ihan niinku strömssössä, meijän 30 minuuttia kestävä lento oli 3 tuntia myöhässä ja kun vihdoin laskeuduttiin saarelle Balista länteen niin selvisi, että LionAir on lentokiellossa kaikkialla Euroopassa, sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja Lombok saattaa olla malaria-aluetta. #äläkerroäidille

Yövyttiin Lombokin eteläosassa, Kuta nimisellä alueella, jossa talot oli bambukattoisia ja siellä oli tasan yksi oikea hotelli. Same Same hostellista, jossa yövyttiin mulla ei oo mitään negatiivista sanottavaa. Vaikka meijän suihkusta löytyikin ekana iltana ihan valtavan kokoinen hämähäkki ja seuraavana siellä yöpyi gekko, joka ristittiin Matiksi. Valkoset hiekkarannat oli tyhjillään, tuliset ruoka-annokset juoman kanssa maksoi noin kolme euroa, bensaa myytiin lasipulloista tien varsilla, Indonesian rupiat sai meijät tuntemaan ittemme miljonääreiksi, mua harmittaa, ettei kamera ollut mukana kun kuljettiin paikallisella torilla, moskejoiden rukouskelloit soi iltaisin ja karja vaelsi vapaana. Lombokin Kuta tuntu niin rennolta ja aidolta, että toivon massaturismin karttavan paikkaa maailmanloppuun saakka.

Vuokrattiin skootteri ja ajeltiin viidakon ja riisipeltojen halki toinen toistaan kauniimmille biitseille. Tiet oli hyvässä kunnossa, mut siinä missä Suomessa joutuu pelkää hirviä niin tuolla saattoi ojasta suoraan eteen ilmestyä lehmä, koira tai kana. Paras juttu taisi silti olla, kun Selong Belanak nimisellä rannalla taivas repesi ja jäätiin odottelemaan sateen laantumista. Sillon meidän luokse tuli joukko indonesialaisia nuoria opettajiensa kanssa, jotka kysyivät saavatko harjoitella enkkua meijän kanssa. Opettajat kerto, että niillä on tapana tuoda luokka rannalle puhumaan turistien kanssa, koska eivät itekään osaa kovin hyvin kieltä ja niin me bambukatoksen alla pideltiin sadetta ja juteltiin teini-ikäisille koulutytöille ja -pojille ja koko jutusta tuli ihan mielettömän hyvä mieli. Lombok vei mun sydämen ja aijon palata tonne vielä jonain päivänä näkemään myös pohjoisen vesiputoukset ja Gilien turistisaaret.