30.10.2014

RAINY HELSINKI

 photo 1_zpsfc4992e2.jpg photo 2_zps962ea4ca.jpg photo 3_zps4ebdb414.jpg

Kuvien muodossa takaisinheitto sateiseen Helsinkiin, muutamia päiviä ennen mun lähtöä. Eikä elämä Italiassakaan oo loputonta arinkoa, vaan oikeastaan pari viimesintä päivää on ollu vähän huonoja. (Niin säiden puolesta kuin noin muutenkin.) Henkilökohtaisesti mulle kaikkein rankinta täällä on ollu yksinäisyys. Vaikka mä kyllä myös rakastan sitä itsekseni oloa, niin en sillon kun sitä on liikaa. Suomessa mulla on tosi laaja ystäväpiiri ja tuttuja monista porukoista. On ala- ja yläastekavereita, lukiokavereita ja jengikavereita, Aina löytyy joku jolle soittaa ja usein oon kokoajan menossa. Kun taas täällä kaikki on jokseenkin päinvastoin. Mä en oo niin onnekas, että tässä lähellä ois muita au paireja eikä kielikurssiltakaan löytynyt oikeen saman ikäistä tai henkistä seuraa. Kaikki ihmiset joihin oon täällä tutustunut opiskelee jossakin, joten niillä menee päivät koulussa, kun taas mulla ois sillon paljon vapaa-aikaa ja iltapäivät oon "töissä." Joten kontrasti elämän täällä ja siellä kotona välillä on aika valtava.

Ekaa kertaa kaipasin Suomeen perjantaina, kun olin ollut täällä kaks viikkoa. Se oli ihan kamala päivä. Mutta mun host perhe on ottanut mut niin mielettömän hyvin vastaan ja lapset, vaikka nuorempia onkin, muistuttaa aika paljon mun omia siskoja. Nekin on todella kovaäänisiä, tempperamenttisia ja onneks suurimman osan ajasta ihania. Joten varsinainen koti-ikävä ei oo tullut, kunnes ehkä vasta nyt. Ikävä perhettä, ystäviä, tavallista elämää, keskusteluja jotka ei ala ja lopu siihen että mä en puhu italiaa ja toinen ei puhu englantia, omaa sänkyä, ruisleipää, pikkujuttuja. Mutta kyllä tää tästä. Pitää muistaa, että se on ihan sama missä päin maailmaa on, niin ei se elämä oo aina kivaa. On hyviä päiviä ja on huonoja päiviä ja välillä on monta samanlaista peräkkäin, joten eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

TRANSLATION: There's little throwback to rainy Helsinki couple days before I left. Even I like it here in Italy now it has been little hard during few days. I love being by myself sometimes but that kind of loneliness that I've been feeling here is quite new for me. Guess that I'm also feeling little home sick for the first time: missing my family, friends, ordinary life, conversations that don't start and end with "Sorry I don't speak Englis and oh sorry I don't speak Italian" own bed, rye bread...you know.

2 kommenttia:

  1. Leuka pystyyn, asenne ratkaisee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jees jees! Kannatti kirjoittaa tällainen valitusmaratoni, sillä nyt elämä maistuu jo paljon paremmalta :)

      Poista