26.3.2015

IF WE WAIT UNTIL WE'RE READY WE WILL WAIT FOREVER

12345

Viikko. Tai tällähetkellä jo alle viikko, niin mä oon kotimaan kamaralla. Mihin päivät oikein katoaa? Tuntuu ihan kaikelta ja samalla ei oikein miltään. Tyhjältä ja itkettää. Tavallaan mä oon valmis lähtemään Suomeen, sitä varten mä oon tsempannut jo varmaan kuukauden. Ihanaa nähdä kaikki rakkaat, jotka mua siellä odottaa. Mutta sitäkin enemmän mä olisin valmis jäämään. Kun tulin Italiaan, mulla ei ollut mitään. Kadonnut matkalaukku, pää täynnä haaveita ja takaraivossa pelko pahimmasta. Nyt mulla on täällä elämä, la mia dolce vita: perhe, ystävät, arki ja rutiinit. Paras host-perhe mitä au pair -tyttö voi vaan toivoa, my little monkeys, kolme uutta italialaista pikkusisarusta, kakkoskoti ja kaverit. Ranskalaiset sielunsiskot, ihanat espanjattaret, yksi uusi suomityttö ja liuta muita kansalaisuuksia, ihan huipputyyppejä jollaisia en olisi edes uskaltanut toivoa mun elämään. Mutta ihmisten lisäksi on myös niin paljon asioita mitä tuun ikävöimään. Cappucchinoa, gelatoa (miten mä selviän ilman La Romagnan jäätelöitä?!) piadinaa, Guendan euron shotteja & Officinan kolmosen drinkkejä, vanhaa kunnon Coconutsia, sitä että neljän euron viinipuollon ostaminen tuntuu panostamiselta ja että viikonpäivällä ei ole väliä viinin juomisen kannalta. Pyöräilyä pitkin Riminin katuja yöllä, päivällä, auringon paisteessa ja ihan vähän jopa vesisateessa. Ja mun punaista mummopyörää. Melkein erasmus elämää, merta, biitsiä, italian soljuvaa kieltä ja matkustelua. Ihmisten jälkeen ehdottomasti eniten matkustelua. Kaikkia niitä lukuisia junassa vietettyjä tunteja, turisteilua, Trenitalian kiroamista, junalippujen ostamista ja matkojen suunnittelua. Tuntuu ihan absurdilta miettiä, että siellä mä olin Pietarin kirkon aukiolla, Venetsian karnevaaleilla, patikoimassa Cinque Terressä. Yhteensä yli 15 vierailtua kaupunkia Italiassa. Niin paljon upeita kokemuksia ja upeita paikkoja, postikorttimaisemia.

Tää puoli vuotta Italiassa on ehdottomasti ollut yksi mun elämän parhaista ajanjaksoista. Mutta samalla mä tiedän, ettei elämä voi olla aina tällaista, niin helppoa ja huoletonta. Lähtöihin liittyy monia sanontoja ja kliseitä, mutta totuus on ettei mikään voi kestää ikuisesti. Kuten yks mun parhaista ystävistä täällä, la mammina mia sanoikin: "But Kaisa remeber you had you time here and great experince. It's not a end it's just a beginning of new adventure." Italiaan jää ikuisesti pala sydäntä, täällä on niin paljon mitä jään kaipaamaan.

2 kommenttia:

  1. Voin samaistuu ihan täysillä kaikkeen mitä oot viime aikoina kirjotellu tänne... Itellä kolme viikkoa aikaa mutta silti kokoajan takaraivossa se ajatus että kohta pitää lähtee kotiin... Ihanalta kuulostanut kaikki mitä oot tehny ja vaikka kaikki hyvä loppuuki aikanaan niin ihan mielettömiä muistoja ja saanu hetken elää ihan täydellistä elämää suomen ulkopuolella!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihanasta kommentista! Elämä Italiassa on ollut vaan niin ihanaa, mutta kuten sanoit kaikki loppuua aikanaan... mut onneks ollaan molemmat oltu Euroopassa eikä missään maailman toisella puolen, kyllä sinne pääsee aina takasin! Nuti vikoista viikoista, sunkin elämä näyttää ihan huikeelta mitä oon blogista katellut! Tsemppiä sulle lähtemiseen, tuut tarvitsemaan sitä <3

      Poista