6.3.2015

TULEVAISUUDESTA

Tän mun blogin linja on aina ollut aika kevyt, osittain kai aika tietoisestikin, koska someen nyt vaan on niin paljon kivempi kirjoitella kaikista reissuista ja jakaa elämän ihanuutta. Niin ja siksi, että porukoilta tulee heti tosi uteliaita s-posteja, jos tänne uskaltaudun raottamaan niitä ei-ihan-niin-huippu-fiiliksiä. (Äiti mäkin rakastan sua, oot hassu!) Mutta koska viime päivinä mun pää on ollut aika täynnä, ja sen kaiken pyörittely iltaisin unettomana sängyssä tai päiväkirjaan raapustaminen ei hirveesti anna uusia näkökulmia asiaan, niin vuodatan vaihteeksi jotain vähän syvällisempää tänne. Kommentit on tervetulleita, sillä luulisin että siellä ruudun takana joku muukin painii oman mielensä ja tuntemattoman tulevaisuuden kanssa. Tai sitten siellä on joku vanhempi ja viisaampi sanomassa, että älä nyt murehdi tyttö hyvä.

joujou4

Mä olen tunnetusti aika stressiheikki ja se onkin yksi asia josta halusin opetella eroon. Päätinkin, että Italiassa en ota turhia paineita tulevasta. En murehdi asioita joihin en kuitenkaan voi vaikuttaa. Elän päivä kerrallaan ja nautin täysillä elämästä täällä. Aika hyvin mä siinä olen onnistunutkin. Mutta nyt kun kotii lähtö vääjäämättä lähestyy ja lentoliputkin on ostettu en mä oikein voi ummistaa silmiäni tulevaisuudelta.Täällä ei tarvinut miettiä, mutta oikeasti täytyy.

Mun kohdalla välivuosi ja erityisesti tänne lähteminen oli yksi elämäni parhaista ratkaisuista. Hain aikanani lukioon sitä varten, että saisin lisää aikaa miettiä, mitä haluan tehdä. No eihän se siinä kolmessa vuodessa mihinkään selvinnyt ja viime keväänä pyrin kouluun, joka ei lopulta ollut mun juttu ollenkaan. Onneksi en päässyt. Enkä onneksi ottanut vastaan sitä plan b opiskelupaikkaakaan. Viimesen reilun viiden kuukauden aikana mun tulevaisuuden suunnitelmat on selkiytynyt varmaan enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana. Tiedän, että haluan päästä yliopistoon. Tiedän jopa, että mitä lukemaan. En mä tiedä tahdonko tehdä sitä lopun ikääni, mutta tällä hetkellä se tuntuu oikealta. Mutta opiskelemaan lähdössäkin on yksi mutta. Mutta. Mä haluan matkustella. Maailman joka kolkkaan ja niin paljon kuin vaan on mahdollista. Asua monessa eri paikassa. Muuta jos mä pääsenkin kouluun, niin siellähän sitten ollaan. Jumissa Suomessa. Millon mä sit muka voin lähteä oppettelemaan surffaamista Ausseihin, vapaaehtoistyöhön Afrikkaan tai reppureissaamaan Aasiaan?

joujou1

Mutta toisaalta, jos en pääse opiskelemaan niin en mä sittenkään tiedä mitä teen. Toinen välivuosi. Ei se välttämättä ois niin paha, pitäis tehdä töitä ja sit vois vähän nähdä maailmaa. Mutta silloin mä olisin vuoden päästä taas tasan samassa tilanteessa kuin nyt, haahuilemassa ja pohtimassa tulevaisuutta. Ens heinäkuussa mulla tulee täyteen 20-vuotta ja vaikka se onkin vielä kovin vähän, niin tän ikäsenä jo kaipaisin jotain suuntaa elämälleni. Päämäärää. Lisäksi musta olisi ihan mhdottoman kivaa muuttaa omilleni. Ei siksi, ettenkö mä voisi asua kotona, mutta nyt kun takana on näin pitkä aika poissa sieltä, niin jo palaaminen tuntuu hassulta. Ja vieläkin oudommalta tuntuisi jäädä. Mutta jos opiskelupaikkaa ei heru niin ei siinä muuttamisessakaan ole ihan hirvesti järkeä, ainakaan noin taloudellisesti.

Mutta noi kaikki pohdinnat koskee ensi syksyä ja sitä ennen on kesä. Työttömyyttä en oikein pidä vaihtoehtona, mutta ei se duuninkaan löytyminen ihan itsestään selvää ole. Oon kyllä lähettänyt hakemuksia, mutta tähän mennessä oon saanut vaan yhden automaattisen "Hei valintamme ei valitettavasti koskenut sinua" -vastauksen. Jossain vaiheessa mä ihan tosissani mietin Italiaan kesäksi palaamista, mutta nyt täytyy sanoa että oon ollut hirmu laiska, enkä tenhyt oikeen mitään sen eteen. Ongelma on, etten mä oikein edes tiedä, missä tahtoisin olla. Tällä hetkellä mulla on valmiina vasta suunnitelma kotiinpaluusta pääsykokeisiin ja sen nimi on ihan  h e l v e t i s t i lukemista.

Mutta kun kaikki ei myöskään vain itestä kiinni. Siellä on ne muutkin koulu- ja työpaikan hakijat, perhe, ystävät ja ihmiset jotka on mulle hirmu tärkeitä. Monia "entä jos" -juttuja. Mä olen päättänyt että niin kauan kun olen elämässä vastuussa vain isestäni, en anna kenenkään toisen ihmisen estää mua toteuttamasta unelmiani. Mutta jos ei tiedä mitä ne omat unelmat on, niin toi on helpommin sanottu kuin tehty.

joujou2

2 kommenttia:

  1. Aika samoja ajatuksia täälläkin! Välivuoden pitäminen kasvattaa kummasti opiskelumotivaatiota, mutta kans matkustelu houkuttelee...

    VastaaPoista