25.4.2015

LAST FROM ITALY TROUGH MY PHONE

1A-vert

Ei menny ihan niinku Strömssössä. Ei tän kollaasin suhteen eikä noin muutenkaan elämässä. Mökille lähtö kaatu siihen, että meikätytö nappas itelleen jonkun vähän rajumman pöpön ja makasinkin kaks päivää sängyn pohjalla tekemässä kuolemaa. No nyt ollaan kuitenkin takas elävien kirjoissa. Tällä hetkellä elämä kulkee aika samanlaisena päivästä toiseen. Lue, syö, lue, nuku. Eikä viikonpäivillä ole niin väliä. Torstai, sunnuntai, tiistai - ainoastaan sellainen yleinen ärsytyksen taso vaihtelee.

Kuvituksena pieniä suuria hetkiä Italian auringon alta puhelimen muistista. Taistelin tän kollaasin kanssa ihan törkeen kauan enkä silti saanut kaikkia kuvia mahtumaan nätisti, niin tosta nyt puuttuu muuttama huippuotos. Ikävä. Ihan kamala ikävä.

19.4.2015

ENNEN JA NYT

12.1

Ai oliks mulla joku blogi vai? Kaksi kuvaa. Missä mä voisin olla ja missä mä olen. Mitä maisemaa mä voisin parhaillaan katsella ja mitä mä sen sijaan katselen päivästä toiseen. Auringonlasku Italian itä-rannikolla tai tällä hetkellä lähinnä värityskirjaa muistuttavat pääsykoemateriaalit. Ennen ja nyt. Elämässä täytyy tehdä valintoja. Miksi ihan liian usein ne oikeat valinnat ei ole niitä helppoja?

Kohta oon ollut kolme viikkoa Suomessa. Mielettömän ihanaa ja samaan aikaan aivan perseestä. Mun sosiaalinen elämä kulminoituu kirjaston kahvioon ja oon lyhyessä ajassa oppinut hirmu liudan uusia sivistyssanoja. Mä rupean sopeutumaan taas kotiin ja elämään täällä. Vaikka mun joka toinen lause alkaakin "Siellä Italiassa mä..." ja ihan jäätävä ikävä kaihertaa sydämessä jatkuvasti. Niin outoa, etten näe mun host-perhettä ja kavereita päivittäin. Mutta vähintään yhtä paljon kuin kaipaankin mun maailmalla olevia rakkauksia, iloitsen ystävistä täällä. Niistä joille voi puhua suomea ja jotka asuu kävely- tai vähintään lyhyen automatkan päässä. Ja oma perhe, paras ja pahin.

Lukemisen lomassa olen mä ehtinyt tehdä muutakin. Aloittaa säbän uudestaan kevään ajaksi, käydä lounaalla, istua iltaa, juoda yhden siiderin, yökyläillä, katsoa leffassa American Sniperin (pirun hyvä ja lähes yhtä ahdistava) ja kävellä pitkin Hakaniemen rantaa. Vaikka pojat onkin kaikki intissä ja meistä kukaan ei istu enää koulun punaisilla sohvilla, ei mikään ole muuttunut. Sujahdin elämään täällä takaisin niin helposti, kuin en olisi ikinä lähtenytkään pois. Rimini tuntuu niin etäiseltä, melkein unelta. Laitettiin just viestiä mun kaverin kanssa, joka oli vaan ensimmäisen lukukauden ja se sano tunnistavansa fiiliksen. Kaksi eri elämää. Ikään kuin en koskaan olisi ollutkaan Italiassa. Tänä viikonloppuna lukeminen ei kaiken muun takia sujunut niin hyvin kuin ois voinut, mutta huomenna onneks lähdetään kahen tytön kanssa mökille. Me kolme, koira, pääsykoekirjat ja vuoden ajasta johtuen ei mitään virikkeitä. Jihuu.

10.4.2015

CURRENT LOCATION: SUOMI

34567

Pääsiäinen on juhlittu ja elämää kotona takana jo yli viikko.  Kavereita, sukulaisia, yhteensä neljä synttärisankaria 20x3 -kemut, pikkusiskon juhlat ja hirmuisesti ruokaa. Kyllä se rupeaa jo pikkuhiljaa realisoitumaan, että täällä mä nyt olen. Suomessa. Enkä mihinkään oo menossa. Kirjastoon tarpoessani kuuntelen Imagine Dragonsia, Vance Joytä ja italiaikävään Marco Mengonia. Aurinko paistaa jo pitkälle iltaan ja asfaltit on kuivia. Tänä vuonna mä saan kevään kahdesti. Lisäksi oon aika tyytyväinen miten hyvin oon saanu alotettua lukemaan, kyllä tää vielä tästä.

Vähän oon myös miettinyt mitä tälle blogille käy, tai miettiminen on vähän liiottelua, mutta on se silti kaiken muun ohella mielessä käynyt. Au pair -blogiksi mä tän syyskuussa perustin ja se vaihe elämästä on nyt ohi. Salaisesti mä oon aina haaveillut muotiblogin pitämisestä mutta siinä on muutama ongelmakohta 1) en tiedä kenet voisin pakottaa/lahjoa/kiristää kuvaajaksi 2) oon todella kiusallinen valokuvattava 3) enkä aina kauheen muodikaskaan. Kuitenkin sen verran narsistia musta löytyy, että oo tykännyt hirmuisesti naputella kuulumisiani tänne ja valokuvaamisesta mä myös pidän tosi tosi paljon. Eli mihinkään blogia en oo poistamassa, mutta mistä mä tänne tulevaisuudessa kirjottelen, sitä en tiedä. Tällä hetkellä mun elämän ainoa sisätö on pääsykoekirja.

8.4.2015

CHE BELLA SERATA

1234567

Mun kaverin kämppis, josta myöhemmin tuli munkin hyvä ystävä työskenteli kokkina ja halusi työkavereidensa kanssa tarjota meille tytöille illallisen raflassa, jossa taas heidän toinen tuttunsa työskenteli. Olin monta kertaa rannalle mennessä katellut tota Pataca nimistä paikkaa, että näyttääpä ihanalta. No ruoat oli ainakin yhtä ihanat kuin sisutus. Uskomattomien annosten lisäks monta lasia viiniä ja lopuksi vielä espressot ja limoncello shotteja. Viimeinen sunnuntai Italiassa. Ehdottomasti paras illallinen Italiassa. Ja oli ihana huomata, että vaikka musta Riminissä aina tuntui siltä, etten osaa kieltä sitten ollenkaan, niin toikin illallinen luonnistui ihan muutaman sanan tarkistamista lukuunotaamatta täysin ilman englantia.

Tällä hetkellä katkarapu gnocchit ja tiramisut tuntuu aika kaukasilta. Pääsiäinen on juhlittu ja oon nyt jo kahtena päivänä raahautunut tuijottelemaan kirjaston seiniä ja yrittänyt opiskella. Tänään vaan sain sietä mukaani sellaisen hedarin, että palasin suosiolla kotiin nukkumaan. Enkä oo muuta oikeen tehnytkään nyt. En tiedä iskeekö kotiipaluuväsymys viiveellä vai oonko tulossa kipeäksi.

4.4.2015

FAREWELL PARTY - SUMMERTIME

1
23
8
5679

"You will never be completely home again, because part of your heart always will be elsewhere. That is the price you pay for richness of loving and knowing people in more than one place." - Miriam Adeney

Mun vika viikko Italiassa oli hullu. Tunteet pinnassa, epätoivoista pakkaamisen välttelyä, tuliaisten shoppailua, mun host-perheestä oli vuorollaan lähes jokainen kipeä, mikä kyl harmitti kun meni suunnitelmat uusiksi, mut kompensoin viettämällä aikaa kavereiden kanssa, katoilla kiipeilyä, auringosta nauttimista, liikaa jäätelöä, talviturkin heitto Välimereen ja juhlimista. Paljon, paljon juhlimista. Lauantaina vietittiin mun läksäreitä kesäteemalla ja oli niin mielettömän hauska ilta, ettei mitään rajaa. En varmaan ikinä kyllästy ihkuttamaan, miten ihaniin ihmisiin oon päässyt Italiassa tutustumaan. Kyyneleet ei ollu kaukana, mutta vasta silloin kun halasin mun kakkosvanhemmat ja lapset viimestä kertaa niin padot murtu ja silmäkulmat kastu. Kansainväliset ystävät on rakkaus.

2.4.2015

TUTTO É IN DISORDINE

12
34.156789

Tutto é in disordine. I capelli. Il letto. Le parole. La vita. Il cuore.

Suomi. Koti. Oma sänky. Sydän joka ei tiedä miltä tuntuu ja pää joka ei tiedä edes miltä pitäisi tuntua. Kaaos. Ulkona on kamalan ruman näköistä, harmaata ja lumen rippeitä. Kaipaan jo nyt Italian aurinkoa. Matka meni hyvin, juna oli vaan 10 minuuttia myöhässä ja en joutunut odotella bussia Milano Centralessa käytännössä ollenkaan ja Tukholmaan lentäessä mulla oli kokonainen penkkirivi itelläni. En ollut punninnut mun matkalaukkua ja kentällä vakaa näyttikin sitten 27 kg. Sen jälkeen kun olin kertonut, että oon asunut täällä puoli vuotta, siirtänyt pari hassua vaatetta käsimatkatavaroihin ja pullo limoncelloa ja hiustenkuivaaja oli lentämässä roskiin sanoi tää super mukava virkailija mulle "Että ei herranjumala, pullo limocelloa ethän sä tota voi heittää menemään, pistä takas, pistä takas, kirjotan sulle tähän 25 kiloa." Italialaiset ♥ Kun kaikki meni noin nappiin olin ihan varma, että jotain täytyy vielä mennä pieleen ja lopulta venasinkin Arlandassa reilu 45 minuuttia myöhästynyttä lentoa ja myös mun lemppari nilkkurit hajos. Koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle kahdeksalta Suomen aikaa oli fiilis vaan epätodellinen.

Koska lensin aprillipäivänä olin huijannut kaikille mun kavereille että tuun 2.4 ja kävinkin vielä illalla yllättämässä muutaman tytön. Paras aprillipila ikinä, kaikki vaan kilju ja huusi että "mitä sä teet täällä!?" Oli ihan mielettömän hauskaa ja olin niin sekasin ja megainnoissani, että olis tehnyt mieli käydä moikkaamassa montaa muutakin. Mutta kun herätyskello oli soinut aamulla 5.50 ja takana oli yli kolmetoista tuntia matkustamista, niin jätin pidemmät automatkat suosiolla väliin. En vaan vieläkään voi uskoa, että täällä mä olen.