25.6.2015

MIKSI AU PAIR?

Lupasin tehdä postauksen au pair -jutuista ja täältä tulee! Vähän viiveellä, sillä työt ja juhannusjuhlinnat on verottanu aika suuren osan mun energiasta, mutta parempi myöhään kuin millonkaan, eh. Tällä hetkellä siellä ruudun takana on varmaan aika monta, jotka mun tavoin odottaa kuumeisesti pääsykoetuloksia samalla miettien jo varoiksi plan B:tä. Tai mahdollisesti jo tietää, ettei tule pääsemään syksyllä kouluun ja miettii ihan vaan suunnitelmaa A. Siinä samassa tilanteessa mä olin vuosi sitten, kun loin profiilin Au Pair World iin ja päätin lähteä Italiaan. Se oli yks mun elämän ehdottomasti parhaista päätöksistä.

Tää postaus oli venymässä pidemmäksi kuin nälkävuosi, kun aloin listata kaikkia asioita sopimuksen tekemisestä pakkaamiseen, mutta sitten mietin että netti on pullollaan au pair -blogeja, joista varmasti löytyy apua pulmaan kuin pulmaan. Joten päätinkin kirjoittaa mainospuheen, miksi kannattaa lähteä au pairiksi. Ja mitä siihen vinkkilistaan tulee, se on tallennettuna luonnoksiin, eli jos kiinnostusta löytyy niin voin julkaista senkin. Lisäksi mä vastaan enemmän kuin mielelläni kysymyksiin, eli jos jokin jäi mietityttämään niin laittakaa kommenttia.

Alukuun haluan vielä mainita, että musta au pairina olemisesta on tosi vaikea kirjoittaa yleisellä tasolla ja tää teksti perustuu kokonaan omiin (ja hieman myös kavereiden) kokemuksiin. Viime syksynä lähtiessäni, myös kaksi mun parhaista kavereista lähti maailmalle ja vaikka kaikki kolme oltiinkin töissä au paireina, niin eri perheet ja eri maat teki jokaisen meistä vuoden aivan omanlaisiksi. Saman oon huomannut jutellessani parin muun au pairina olleen kanssa, sillä joo paljon on samaa, mutta samalla kaikilla täysin erilainen kokemus. En väitä, että jokainen vaihtovuosi oisi keskenään samanlainen, mutta au pairina ero on että se standardoiva tekijä kuten koulu saattaa puuttua kokonaan. Itse osaan lähinnä kertoa millaista on olla au pair Italiassa ja sielläkin vain yhdessä kaupungissa ja yhdessä perheessä. Mutta se oli aivan huikeeta, monesta syystä.

it4

1) Matkailu avartaa. Voisin allekirjottaa ton toteamuksen vaikka omalla verelläni. Puoli vuotta italialaisessa perheessä antoi aika hyvän perehdytyksen maan tapoihin ja kulttuuriin. Se sai mut niin syvästi rakastamaan kuin myös vähän vihaamaan Italiaa. Mutta samalla oon oppinut niin paljon muuta. Mun kaveripiiri muodostui ihmisistä ympäri Eurooppaa ja vähän sen ulkopuoleltakin, joten tuntuu että pelkästään yleissivistys on kasvanut ihan huimasti. Voin rehellisesti kertoa, että ennen Italiaan tuloa mulla ei ollut hajuakaan missä Montenegro on tai en ollut koskaan kuullutkaan Espanjan sisällissodasta. Mutta sitä yleissivistystäkin tärkeämpää on mitä ulkomailla asuminen opettaa sulle itsestäsi, maailmasta ja noh, ihan kaikesta. Mun maailmankuva on ainakin avartunut tosi paljon, kun on päässyt näkemään itselle normaalista poikkeavaa elämää, tavannut ihmisiä jotka ajattelee joistain asioista ihan päinvastaisesti ja huomannut että arkisetkin asiat voidaan hoitaa täysin toisella tavalla kuin itse on tottunut. Mutta siinä missä oon saanut uusia näkökantoja, niin samalla joistain asioista se oman mielipiteen oikeellisuus on vain vahvistunut. En usko että kukaan voi lähteä yksin ulkomaille ja olla kasvamatta tai muuttumatta. Itsestäni ainakin huomaan, että musta on tullut Italiassa itsenäisempi, positiivisellä tavalla rennompi ja lisäksi oon oppinut murehtimaan paljon vähemmän asioita, joihin en voi vaikuttaa.

2) Ulkomailla tutustuu sellaisiin ihmisiin, joihin ei Suomessa ikinä edes törmäisi. Usein au pairit hengaa toisten au pairejen kanssa, mutta Riminissä ei ollut mun lisäksi ketään, joten lähes kaikki mun kaverit oli yliopistovaihtareita. Paikallisista tutustuin ihan vaan muutamaan, mutta se taas johtui tasan omasta laiskuudesta. On uskomatonta huomata, että voi klikata vaan niin hyvin jonkun kanssa, jonka oot vasta tavannut ja jonka äidinkieli on ihan eri kuin sun. Löysin Italiasta pari todellista sielunsiskoa ja hirveän liudan ihmisiä, joille tiedän pistäväni viestiä "Lähetkö kahville?" jos satun matkustamaan vaikka Puolaan tai Brasiliaan. Tottakai kansalaisuus ja sen myötä opitut arvot ja kotikasvatus vaikuttaa millainen ihminen on, mutta oon huomannut, että sillä lukeeko syntymätodistuksessa Afganistan, Serbia vai Ranska ole tasan mitään tekemistä sen kanssa onko hyvä tyyppi vai ei. Lisäksi oon todistanut ikä on vain numero kliseen täysin todeksi. Suomessa mun ystävät on aina ollut saman ikäisiä, kun taas tuolla mun kavereista nuorin oli 17 ja vanhin yli kolmekymmentä, kaikki aivan ihania.

it1

3) Kielitaito kehittyy väkisin. Monet perheet haluavat au pairin puhumaan lapsille englantia, koska tuolla maailmalla kouluopetuksen taso ei oo ihan samaa luokkaa kun Suomessa. Mullakin oli käyttökielenä kokoajan englanti, mutta siitä huolimatta opin puolessa vuodessa, vaikka en ollut elämässäni opiskellut tuntiakaan italiaa, ymmärtämään kieltä. Puhua mä en silti oikeen osaa, mutta tällä hetkellä ois kauhee hinku aloittaa joku kurssi, koska tiedän että nyt vielä oppisin aika helposti ton yhden maailman kauniimmista kielistä. Ja mitä englantiin tulee, puhumisen sujuvuus ja sanavarasto on kasvanut ihan hirmuisesti, mutta samalla pelkään että kielioppi on kärsinyt, koska oon viettänyt aikani ihmisten kanssa, joista kukaan ei puhunut englantia äidinkielenään. Mutta jos ei muuta niin musta on ainakin tullut mestari selittämään ja kuvailemaan asioita, joiden nimeä en tiedä.

4) Au pair on helppo tapa nähdä maailmaa ja matkustaa. Ei tarvitse stressata asumisesta tai toimeentulosta. Itse mietin viime vuonna myös, jos lähtisin reppureissaamaan Aasiaan, mutta se kaatui reissukaverin puutteeseen ja yksin en olisi uskaltanut. Nyt kuitenkin kun on nähnyt, että kyllä aina pärjään ja kavereitakin on helppo saada, niin jos tässä tulee eteen välivuosi numreo kaksi, niin mikää ei pidättele mua Suomessa ensi talvena.

5) Viimeisenä ja tärkeimpänä, perhe. Vaikka au pairiksi lähdetään näkemään ja kokemaan maailma, niin ennen kaikkea sä olet töissä host-perheessäsi. Koko arjen jakaminen jonkun toisen kodissa on välillä rankkaa, mutta samalla au pairina olo on uskomattoman palkitsevaa. Lähteminen vaatii tiettyä rohkeutta ja oikeanlaista asennetta. Aina löytyy kauhutarinoia ihan hirveistä perheistä, mutta musta suurin osa vaikeuksista on vältettävissä selvittämällä aisiat hyvin etukäteen ja vaan ottamalla ongelmat rohkeasti puheeksi. Kyllähän lähtiessä aina ottaa riskin, mutta se on sen arvoinen. Parhaimmillaan voi käydä yhtä hyvin kun mulla. Mä sain Italiasta kolme uutta pikkusisarusta, joita opin rakastamaan lähes yhtä täydestä sydämestä kuin omia siskojani, kakkosvanhemmat ja paikan jonne mä tiedän olevani aina tervetullut palaamaan. Toisen kodin. Jos siis yhtään kiinnostaa lähteä, niin mun neuvo on: mene.

it3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti