31.7.2015

MITÄ ELÄMÄ TUO SE TULKOON MINUN LUO

1234.14567

Viime aikoina mä oon kuunnellut Haloo Helsinkiä ja miettinyt elämää. Jatkuvasti. Mitä mä tahdon ja ennen kaikkea mitä mä voin?  Tällä hetkellä mun päässä on yksi suuri enemmän tai vähemmän ahdistumista aiheuttava sotku. Lähteä vai jäädä? Tuntuu, ettei Suomessa oo mulle yhtään mitään. Mutta samalla täällä on niin pajon. Samat seinät, samat kadut, mutta kaikki on auki ja epävarmaa. En millään jaksaisi taas mennä ja aloittaa alusta. Luoda elämä tyhjästä tietäen, että sillä on parasta ennen päiväys. Mutta ihan yhtä rankalta tuntuu olla paikallaan. Odottaa tulevaa. Tää on se hetki kun mun pitäisi miettiä ja tehdä suunnitelmia, mutta oon ihan yhtä liian väsynyt ajattelemaan ennen ilvuoroa kuin aamuvuoronkin jälkeen. Eikä ne ihmiset, joiden kanssa haluisin just sillä hetkellä jutella, ole just silloin täällä.

Muutaman katastrofin ainekset on kans ollut käsissä viimeaikoina. Sain arvokkaan muistutuksen siitä miksi on tärkeää varmuuskopioida kaikki tasasin väliajoin, kun mun läppäri oli kaatunut ja hävittänyt kaikki tiedostot. Paniikki ei ole tarpeeksi voimakas sana kuvaamaan sitä tunnetta ennen kun Italian kuvat löyty roskakorista. Mutta sitäkin pahempi oli se maanantain fiilis, kun tuun kymmentä vaille kymmenen illalla kotiin ja huomaan, että mun huoneessa on räjähtänyt skumppapullo omia aikojaan ja vuotanut ympäriinsä. Herätys seuraavana aamuna 5.00, mutta eikun siivoamaan. Vaikka tää kesä tuntuu rullaavan kylmänä ja auringottomana eteenpäin, niin kuitenkin kaikenlaista on tapahtunut. Työviikon jälkeen on aina viikonloput ja viime vuoteen verrattuna oon ehtiny tehdä vaikka mitä kivaa!

Tänään on vaan tällainen päivä. Aika mones tällainen päivä putkeen.

26.7.2015

MARIEHAMN

å1.1å2.1å3.3å4.1
å3.2
å5.2
å5.1å6.1å7.2å8.1å9.1å10.1å11.1

Kuvapommitus kahden viikon takaa, kun olin ekaa kertaa ikinä Ahvenanmaalla. Sinne pääseminen oli kyllä yks seikkailu, jonka aikana valvoin noin 37 tuntia putkeen, jos torkkumista onnibussissa ja epätoivosta pilkkimistä laivabaarin nurkassa ei lasketa. Tossa välissä ehdin tehdä yhen iltavuoron, käydä kotona, melkein myöhästyä bussista, tappaa aikaa reilut neljä tuntia keskellä yötä Turussa, matkustaa laivalla ja vielä turisteilla Maarianhaminassa. Mutta oli todellakin sen arvosta. Mun personal-turistioppaalla oli viikonloppuna töitä, joten sellaset nähtävyydet kun Kastelholman linna jäi tällä kertaa välistä kun niin kauas en yksin viitsinyt lähteä, mutta pyöräilin siitä huolimatta lauantaina yhteensä varmaan 20 kilsaa ympäri Maarianhaminaa ja lähialuita. Käytiin myös tsekkaamassa Ahvenanmaan yöelämä, mikä oli positiivinen yllätys, varmaan parempi meininki kun yhessäkään Helsingin baarissa, missä oon käynyt. Muuta mitä ehdottomasti suosittelen testaamaan, jos tonne päin eksyy niin Bagarstugan kakkupalat, ihan taivaallisia.

Mielettömän kaunista seutua toi Åland, en mä sinne ikinä voisi kuvitella muuttavani, mutta jos olisin syntynyt vaaleansiniseen puuhuvilaan pellon reunan ja meren rannan väliin, niin tuskin tahtoisin poiskaan. Musta tuntu kun ois ulkomailla ollut, kun kaikki oli ruotsiksi ja muutenkin. Ihana miniloma. Pitää vielä joskus lähteä uudestaan, vähän paremmalla ajalla ja jonkun kaksi- tai nelipyöräisen kulkuneuvon kaa, että pääsee kierämään koko saaren.

23.7.2015

20x3

1.123.13456

Musta tuntuu, että nää synttärijuhlinnat vaan paranee vuosi vuodelta. Ei sillä, että edellisissäkään olis ollut mitään valittamista, mutta viime lauantain 20x3 kemut meni ihan nappiin! Suurin osa kutsutuista pääsi paikalla, niin sangria kuin jopa juustokakkukin, jonka allekirjoittanut mestarileipurina vähän mokasi, oli äärimmäisen hyvää eikä edes vesisade päässyt latistamaan tunnelmaa. Kuvasaldo on mitä on, ei tajuttu ottaa edes yhtään ryhmäkuvaa, mutta ehtiihän niitä myöhemminkin. Ihan kivaa olla kaksikymmentä. Tosin tällä hetkellä oon vaan äärimmäisen väsynyt kaksikymppinen, sillä tällä viikolla 5.00 herätykset ekaa kertaa kolmeen viikkoon teki aika tiukkaa. Siksi aijonkin pyhtää tänään alkaneen viikonlopun vaan ja ainostaan rentoilulle.

16.7.2015

TURKU AURINGON NOUSUN AIKAAN

abo1abo2.1abo2abo4abo5

Nää kuvat on viikon takaa, kun vietin yhden torstai yön tois puol jokkee. Miksi, niin se onkin sitten tarina ihan erikseen. Kello 4.30 ei oo kyllä yhtän huono aika turisteiluun, muutamaa kotia kohti hoipertelevaa ihmistä lukuunottamatta, missään ei ollut ristin sielua, jossain aina kirkaisi lokki satunnaisesti ja auringon nousun valossa on vaan jotain maagista. Pitäsi varmaa olla useammin hereillä tohon aikaan.

Täällä blogin puolella on ollut hirmu hiljaista koko heinäkuun enkä oikein tiedä miksi. En mä oo edes ollu erityisen kiireinen, mitä nyt viime viikonlopun reissussa, muuten käyn lähinnä töissä. Mutta tänään oli ainakin jollain tapaa erityinen päivä. Tänään mä täytin 20. Heipähei teinivuodet ja aikuisuus täältä tullaan. Erityisen aikuiselta mun elämä ei tällä hetkellä kyllä näytä, vaan kaikki on enemmänkin pahasti levällään. Monet kaverit pääsi opiskelemaan, minä en. Muutama lähtee valloittamaan Austraaliaa ja mun houkuttais just nyt vaan tosi paljon pakata laukku ja ostaa menolippu. Mutta järki sanoo, että ei. Sillä oon päättänyt, että au pairiksi en tahdo nyt heti perään lähteä, joten ehkä mä vaan seuraan rinkan kanssa vuodenvaihteessa. Tai lähden Aasiaan tai Afrikkaan tai teen vaan koko vuoden töitä, kuka tietää. Oon kaksikymmentä ja mitä mä teen ensi vuonna, se on harvinaisen auki. Mutta sekin on ihan okei.

8.7.2015

RUISROCK 2015

111112113
116118114
117
115
119
121
120

Mä rakastan festareita. Sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta kun maa tärisee tuhansien pomppivien jalkojen alla, sitä kun telttabileet jatkuu pitkälle seuraavaan aamun ja kun saa huutaa äänensä käheäksi musiikin tahtiin. Tossa viimeisessä onnistuin aika kiitettävästi, sillä oon ollut ruissin jälkeen kolme päivää flunssassa ja saikulla lähes puhekyvyttömänä. Mutta kerrankos sitä eletään. Tyypillisesti kaikista elektronisista laitteista loppu akku, mutta kun yhdistettiin kavereiden kanssa voimamme kerty aika kiitettävä kuvasato. Mutta ei sitä kuvat eikä tuhat sanaakaan voi kertoa, miten huikeet festarit mulla oli. Aurinko paahtoi ihon ruskeaksi, talviturkki jäi Suomenlahteen ja paikalla oli kasa kavereita. Esiintyjistä ehdottomasti kovimmat oli jumalainen Ellie Goulding ja Haloo Helsinki! jonka keikalla vallinnutta fiilistä ja kroppaa pitkin kulkevia kylmiä väreitä en osaa ees sanoiksi pukea. Myös Roope Salminen ja koirat, Antti Tuisku sekä Jenni Vartiainen oli livenä aivan loistavia. Erityisesti paljon paljon haluun lähettää terkkuja sille ihanalle tytölle, joka ennen Ellien keikkaa tuli kertomaan, että lukee mun blogia. Oon pahoillani, että musta ei lähtenyt mitään järkevää irti, kun menin hämmennyksestä niin sekasin, sillä kukaan ei oo aikasemmin tullut sanomaan tolleen. Teit mun festareista vieläkin unohtumattomammat!

Ruisrock 2015 olit hyvä mulle. Suurin kiitos kuuluu torrniolle ja uusille ruotsalaisille ystäville. Mitään en vaihtais pois viikonlopulta. Paitsi telttanaapurit, jotka välillä 4.00-8.00 soitti aivan jäätävän kokosesta boomboxista ensiksi kaikki Suomi-iskelmän helmet ja sen jälkeen perehdytti meidät Pikakassan koko tuotantoon. Käykää kuuntelemassa niin ymmärrätte, miks mä tässä kohtaa painuin biitsille nukkumaan.