7.10.2015

LINKKAA BLOGISI

linkkaablogisi1

Oon oikeastaan aina halunnut tehä linkkaa blogisi -postauksen, mutta pitkään elämässä on ollut niin paljon ohjelmaa, ettei niitä lukulistalla aikaisemminkaa olleita blogeja ole kerennyt kunnolla seuraamaan. Niin ja ehkä myös salaa pelännyt ettei kukaan kuitenkaan linkkaisi. Nyt alkaneen syksyn ja erityisesti tän sairastelun myötä, mulla tuntuu olevan aikaa vaikka muille jakaa, joten olis kiva löytää uutta luettavaa! Blogeissa muhun iskee selkeä ulkoasu & hyvät kuvat ja erityisesti lifestyle- matkustelu-, muoti- ja valokuvausjutut kiinnostaa. Oikeastaan oon blogien suhteen muuten tosi kaikkiruokainen, mutta heppa- ja äitiysblogit, sori, niihin en vaan samaistu yhtään.

Kaikki varmaan tietää miten homma toimii, eli heittäkääpää tän postauksen alle linkki omaan blogiinne ja mielellään pieni kuvaus sen mukana. Esittelen sitten omat lempparini täällä myöhemmin. Aikaa on tästä päivästä lokakuun loppuun asti eli pistäkääpä kommenttiboksi laulamaan :-)

37 kommenttia:

  1. http://inka-allornothing.blogspot.fi
    18 vuotias Tampereen hurja. Asukuvailua ja sisustusjuttuja, ruokaresepteistä videoihin.

    VastaaPoista
  2. http://koilau.blogspot.fi/
    Valokuvaukseen painottuva blogi, aika paljo matkakuvia etenkin ku nyt on reissukärpänen iskeny ja sitte paljo hääkuvia, kuvia ihmisistä.

    VastaaPoista
  3. http://senjanblogi.blogspot.fi/
    17-vuotiaan tytön höpötyksiä laidasta laitaan.

    VastaaPoista
  4. Yourbiggest-fan.blogspot.fi
    20-vuotiaan tytön lifestyle blogi! :) Sisältää paljon kuvia mm. Asuista ja poikaystävän kanssa hengailusta :)

    VastaaPoista
  5. http://elsanneli.blogspot.com/

    Positiivista mieltä. Syviä mietteitä. Pilkettä silmäkulmassa. Kauniita hetkiä. Olemassaoloa. Elämää Montanassa au pairina.

    VastaaPoista
  6. http://tiiajennyy.blogspot.fi/

    Vasta hetki sitten perustettu lifestyle henkinen blogi. Olen 18-vuotias "maalaistyttö", joka rakastaa mm. kauniita vaatteita ja laukkuja.

    VastaaPoista
  7. http://oliviavioletta.blogspot.fi

    kohta 17 vuoden iässä oleva Lahtelaistyttö! Kokeilen uudestaan bloggailua parin vuoden jälkeen ja bloggailu kallistunu enemmän lifestylen puoleen:)

    VastaaPoista
  8. 19-vuotiaan Tukholmassa asuvan tytön musiikkiblogi

    http://matildanieminenmusic.blogspot.se

    VastaaPoista
  9. http://monamigurumi.blogspot.fi/

    Amigurumiblogi 18.v otukselta

    VastaaPoista
  10. http://eevisi.blogspot.fi/
    17-vuotias Tampereelle omilleen muuttanut urheilulinjalainen kirjottelee lifestyleblogia :)

    VastaaPoista
  11. http://hellotomorrow-r.blogspot.fi

    Blogissa vahvasti esillä mun kiinnostus secondhandiin, vaatteilla leikittelyyn, valokuvaukseen ja matkusteluun :--)

    x roosa

    VastaaPoista
  12. http://j-ennas.blogspot.fi/

    22-vuotiaan opiskelijatyttösen lifestyle-blogi. Aloitin bloggaamisen uudelleen pitkän tauon jälkeen, joten blogissa vasta muutama postaus. Luvassa kuitenkin asukuvia, treenijuttuja, reseptejä yms :)

    VastaaPoista
  13. LIFESTYLE / TREENI / PERHE


    Pieni ja pippurinen 26-vee Mama kamppailee jenkkakahvoja vastaan, rakastaa kalliita käsilaukkuja ja kärsii kroonisesta herkkuholismista. Aitoutta isolla Aalla, asiaa arjen avautumisista materiamismionnien väliltä. Tavoitteena kokonaisvaltainen hyvinvointi ja balanssin löytäminen ruuhkavuosien keskelle.

    FIT FAT MAMA- BLOGIN Löytää täältä : http://blogit.kaksplus.fi/fitfatmama

    :)

    VastaaPoista
  14. Aloitin kauneusvloggauksen vastikään, koska meikkihamstraukseni on lähtenyt niin käsistä niin täytyihän sitä jokin perustelu sille keksiä. Itseoppinut meikkinörtti meikkaa ja puhuu kaikesta kauniista elämässään. Jos kiinnostaa, niin kurkkaa, arvostan kovasti: https://www.youtube.com/channel/UC6nOiOlSs_bMCYnYOaLsw8g

    VastaaPoista
  15. http://tearoflaugh.blogspot.fi/
    Ikuistettuja hetkiä onnesta; runomaista ajatusvirtaa, tarkkaan valikoituja kuvia ja toisinaan myös hyvän mielen videoita. Tervetuloa mukaan! :--)

    VastaaPoista
  16. http://processingjc.blogspot.com.es/

    Jonkun aikaa ajatuksistaan ja elostaan kirjoittavan 18-v blogi:)

    VastaaPoista
  17. sataakohan huomenna?

    artsy lifestyleblogi, painottuen kirjottamiseen (ei siis määrään vaan laatuun) :--)

    VastaaPoista
  18. http://yksipienielefantti.blogspot.fi/

    21-vuotias nainen. Toivoton romantikko ja ikuinen haaveilija. Haaveilee perheenlisäyksetä, ja kaikesta ihanasta. Opiskelee lukiossa viimeistä vuottaan, ja tarkoitus valmistua ylioppilaaksi joulukuussa 2015. Menossa mukana avomies, kaksi koiraa ja kani. Asioita ei kaunistella, ja niistä kirjoitetaan rehellisesti. Surullisistakin asioista huolimatta aina pyritään positiiviseen ajatteluun.

    VastaaPoista
  19. http://dreamoffi.blogspot.fi/
    täälläpä kirjottelee 25v oululainen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Pääasiassa lifestylejuttuja eli perusarkea, päivänasuja, ostoksia, ruokaohjeita, matkustelua, kosmetiikkajuttuja yms :) Käyppä kurkkaan!

    VastaaPoista
  20. Mun blogista löytyy monipuolista tekstiä jokaiselle. Käykääs myös osallistumassa arvontaan!

    http://dreamerprofessional.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  21. Saarawal.blogspot.fi lifestyle blogi jonka takaa löytyy 21wee tyttö!

    VastaaPoista
  22. Moi, kirjoitan muodista ja trendeistä, joita bongailen muissa blogeissa. Yritän pitää jutut keveinä :)
    www.styleinterrupted.blogspot.com

    VastaaPoista
  23. ♥: http://sirujee.blogspot.fi/
    17-vuotiaan tytön lifestyleblogi, jonka aiheet pyörivät mm. terveyden ja hyvinvoinnin, muodin, kauneuden, kuulumisten ja milloin minkäkin ympärillä.

    VastaaPoista
  24. http://story--inside.blogspot.fi/

    Kertoo uuden elämän rakentelusta uudessa kaupungissa. Luvassa sisustusjuttuja, lifestyle-höpinää, valokuvausta ja ainakin muutama diy-juttu. :)

    VastaaPoista
  25. http://sadepaivana.blogspot.fi

    17-vuotias tyttö kirjoittaa ajatuksistaa, fiiliksistään ja elämästään. Rakastaa tanssimista, muotia, valokuvausta, pitkiä aamuja. Blogi on sekoitus tästä kaikesta kera kuvien ja hieman proosamaisien tekstien.

    VastaaPoista
  26. http://tt-boom.blogspot.fi/

    pieniä fiiliksiä elämästä

    ps. tykkään sun blogin ulkoasusta :)

    VastaaPoista
  27. http://kuukriina.blogspot.fi/

    18-vuotiaan henkilön ottamia valokuvia. Valokuvilla olen aina saanut ilmaistua tunteita, joita en osaa sanoa ääneen.

    VastaaPoista
  28. http://kuviakinkiinnostaa.blogspot.fi/

    16-vuotiaan omia kuvailuja sekä valokuvausvinkkejä! :)

    VastaaPoista
  29. Www.Charlotta-sofia.blogspot.com

    Lifestyle :)

    VastaaPoista
  30. www.mariannesendenali.com

    Picture Me on muotiblogi, johon muodin lisäksi kirjoitan juttuja itseäni sillä hetkellä kiinnostavista jutuista! :)

    VastaaPoista
  31. http://iinavilhelmiina.blogspot.fi

    Linkin takaa löytyy (kirppis)löytöjä, testaamisen arvoisia ruokajuttuja, asukuvia yms. :)

    VastaaPoista
  32. http://amandajosefiina.blogspot.fi

    20-vuotiaan tytön lifestyleblogi, jossa juttua niin muodista, kauneudesta, matkustelusta kuin sisustamisesta :)

    VastaaPoista
  33. http://jjjennajulia.blogspot.fi/

    Olen 24-vuotias nainen Oulusta. Blogini painottuu pääsääntösesti muotiin, resepteihin, ostoksiin ja muihin lifestyle-tyyppisiin juttuihin. Tervetuloa tutustumaan blogiin. :)

    VastaaPoista
  34. http://rakkauttaaulait.blogspot.fi

    16-vuotiaan tanssija- & pianistitytön lifestyle-blogi.

    VastaaPoista
  35. Jos vielä etsit uutta luettavaa, niin: http://sara--says.blogspot.fi/

    19-vuotiaan tytön lifestyle-blogi, joka sisältää positiivisesta näkökulmasta kirjoitettuna juttua mun tyylistä, kiinnostuksen kohteista sekä ihan sellasta päivittäistä hömppää. Tervetuloa! ♥

    VastaaPoista
  36. http://saijis.blogspot.fi/

    21-vuotias tyttö, joka rakastaa shoppailua, kosmetiikkaa, aurinkoa, juoksemista, pitkiä aamuja, kesää sekä kauniita laukkuja. Blogi sisältää myös reseptejä, paljon päivän asuja, tuotearvosteluja ja erilaisia vinkkejä :)

    VastaaPoista