4.11.2015

HALLOWEEN 2015

123467.17

Miksei kukaan enää pidä kotibileitä? Kotibileet on parhaita. Muistan yhä sen ajan kun viikko tolkulla odotettiin, että jollain kavereista olis kämppä tyhjänä ja sitten reivattiin, tanssittiin kuin hullut, naurettiin paljon ja noh, aika usein myös jossain vaiheessa iltaa itkettiin. Kotibileissä ehti yhdessä illassa tapahtua enenmmän, kun mun elämässä tapahtuu tätä nykyä kahdessa viikossa. Mutta viime viikonloppuna meillä oli kotibileet. Vanhat kunnon. Vanhalla porukalla. Oli aika huippua, että paikalla oli yläastekavereita, joista osaa en ollut nähnyt niin pitkään aikaan että ihan hävettää. Tosin ilmisesti ikää ja sen myötä järkeä on vuosien varrella tullut (luojan kiitos) vähän lisää ja turhat draamat jäi draamaliematta. Mutta, voi hauskaa meillä oli. Vähintään yhtä hauskaa kun toissa vuonna samaisissa kemuissa. Ei voi kun kiittää emäntää, järjestelijöitä ja kaikkia paikalle saapuneita.

Mulla on Halloweeniin vähän ristiriitainen suhtautuminen, Mä rakastan sitä, mutta se ei vaan ole suomalainen juhla. Ja ihan perjaatteesta on edes vähän pakko muka-vastustaa kaikkia kaupallisia jenkkijuttuja. Mutta toisaalta, ei yksikään tilaisuus johon saa luvan kanssa pukeutua naamiaisasuun oo turha. Eihän?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti