12.7.2016

VIIMEAIKOINA (SUHTEELLINEN KÄSITE)

2a
1a8a4a5a
6a
6b7a

Oon alottanu tän postauksen jo vaikka kuinka monta kertaa ja jättänyt keksen. Juhannus on juhlittu kaksi viikkoa sitten rennoissa merkeissä mökillä ja tällä hetkellä oon saikulla jo perinteeksi muodostuneessa post-Ruisrock flunssassa. Ruissi oli hyvä, mutta henkilökohtaisesti huonoin tähän mennessä. Sairastuin jo lauantai iltana ja tein kuolemaa teltassa sen sijaa, että olisin reivannut The Chainsmonkersin ja Major Lazerin tahdissa. Ärsyttää noin niinku aika tosi paljon. Muuten oli oiken jees, festari seura mitä parhain ja tieteellinen faktahan on, että Ruisrockissa on aina hyvä sää.

Oon kirjottanut tän postauksen jo vaikka kuinka monta  kertaa ja lopulta pyyhkinyt tekstikentän puhtaaksi, sillä aina on ehtinyt tapahtua jotain uutta tärekää. Oon valittanut vuorotyön riemuista, kertonut päiväreissuista, auringolaskuista ja nousuista, sadepäivistä ja rusketusrajoista. Tästä kesästä.

Mutta jos jotain tästä kesästä pitäisi kertoa, niin 1.7.2016. Päivä jolloin yksi unelma toteutui. Kello varttia vaille viis aamulla, opintopolku ja "OPISKELUPAIKKA MYÖNNETTY." Ihan oikeasti, virallisesti, varmasti, vielä jonain päivänä musta tulee luokanopettaja. En oo vieläkään täysin käsittänyt tätä, mutta fiilis on edelleen ihan hullun onnellinen.

18.6.2016

TANJUNG AAN

1taan2taan3taan4taan5taan6taan

Mä olen nähnyt elmässäni jonkun verran biitsejä. Mutta Tanjung Aan, Lombok, Indonesia. Se oli kuin toisesta maailmasta. Jotain mitä sanat ei oikein pysty kuvailemaan. Kristallin kirkas tyyni lahti. Ehkä kaunein ranta, jonka oon koskaan nähnyt.

En edes tiiä mikä teki muhun eniten vaikutuksen. Se että vieressä kumpuilevilla kukkuloilla laidunsi, luulisin että maailman onnellisimpia lehmiä? Vai se että siellä juoksi villejä apinoita? Jotka toisin kuin lajitoverinsa, joihin myöhemmin reissun aikana törmäsin, ne oli niin ihmisiin tottumattomia ja säikkyjä, etten saanut yhtäkään kunnon valokuvaa. Vai vaan yksinkertaisesti noi maisemat? Värit? Vai se, ettei siellä ollut ketään? Kun kymmenen aikaan huristeltiin paikalle oli rannalla vain muutama paikallinen ja iltapäivään mennessä turisteja oli ilmestynyt kahden käden sormilla laskettava määrä. Jotkut maisemat jättää sieluun jäljen ja tää oli sellainen.

Samalla kun rupesin taas kirjottelemaan tänne, niin ensimmäistä kertaa sitten tammikuun avasin myös Bloglovinin. Tästä on seurannut kaksi asiaa: 1) mä tahdon taas valokuvata. 2) mä tahdon taas matkustaa. Kypsät ja vastuulliset valinnat elämässä on jokseenkin ihan tyhmiä, eikä niistä oo seurannut mitään hyvää. Matkakuume. Tahdon reissuun. Hengittää vieraan maan ilmaa. Elää täysillä. Olla vapaa.

16.6.2016

LOST IN LOMBOK

1.0ll1.1ll2.1ll2ll3ll4ll5ll6ll7ll8ll10ll

Tuntuu omituiselta avata blogger. Tuntuu omituiselta kertoa asioista, jotka on tapahtuneet monta kuukautta sitten. Tasan 140 päivää sitten mä olin intoa ja vähän kauhua täynnä Helsinki-Vantaalla. Tasan 93 päivää sitten mä olin uudestaan Helsinki-Vantaalla ja halasin niitä, joista on tullut kaikkein rakkaimpia. En osaa päättää kummasta päivästä tuntuu olevan enemmän aikaa. Oon monta kertaa päättänyt, että tottakai mä postaan tänne. Ja, että en tietenkään. Että tää blogihomma on mun osalta ohi. Muuttiko viisi viikkoa yksin Aasia mua? Vai muuttiko ylipäätänsä tää kevät mua? En ehkä enää koe sen tavallisen elämän jakamista täällä tarpeelliseksi. Kotiin palaamisen jälkeen parhaat jutut on olleet yhtä aikaa tosi pieniä ja samalla maailmaa järisyttäviä. Mutta kun ulkona sataa kaatamalla ja oon sairaslomalla, niin täällä mä taas olen: reissujuttujen kanssa.

Lensin Helsingistä 25 tuntia Balille. Yksi yö jet lageissa Seminyakissa, josta mulla ei oo oikein mitään käsitystä, minkä jälkeen jatkettiin viikon reissuseurani Sannin kanssa Lombokille. Homma ei menny ihan niinku strömssössä, meijän 30 minuuttia kestävä lento oli 3 tuntia myöhässä ja kun vihdoin laskeuduttiin saarelle Balista länteen niin selvisi, että LionAir on lentokiellossa kaikkialla Euroopassa, sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja Lombok saattaa olla malaria-aluetta. #äläkerroäidille

Yövyttiin Lombokin eteläosassa, Kuta nimisellä alueella, jossa talot oli bambukattoisia ja siellä oli tasan yksi oikea hotelli. Same Same hostellista, jossa yövyttiin mulla ei oo mitään negatiivista sanottavaa. Vaikka meijän suihkusta löytyikin ekana iltana ihan valtavan kokoinen hämähäkki ja seuraavana siellä yöpyi gekko, joka ristittiin Matiksi. Valkoset hiekkarannat oli tyhjillään, tuliset ruoka-annokset juoman kanssa maksoi noin kolme euroa, bensaa myytiin lasipulloista tien varsilla, Indonesian rupiat sai meijät tuntemaan ittemme miljonääreiksi, mua harmittaa, ettei kamera ollut mukana kun kuljettiin paikallisella torilla, moskejoiden rukouskelloit soi iltaisin ja karja vaelsi vapaana. Lombokin Kuta tuntu niin rennolta ja aidolta, että toivon massaturismin karttavan paikkaa maailmanloppuun saakka.

Vuokrattiin skootteri ja ajeltiin viidakon ja riisipeltojen halki toinen toistaan kauniimmille biitseille. Tiet oli hyvässä kunnossa, mut siinä missä Suomessa joutuu pelkää hirviä niin tuolla saattoi ojasta suoraan eteen ilmestyä lehmä, koira tai kana. Paras juttu taisi silti olla, kun Selong Belanak nimisellä rannalla taivas repesi ja jäätiin odottelemaan sateen laantumista. Sillon meidän luokse tuli joukko indonesialaisia nuoria opettajiensa kanssa, jotka kysyivät saavatko harjoitella enkkua meijän kanssa. Opettajat kerto, että niillä on tapana tuoda luokka rannalle puhumaan turistien kanssa, koska eivät itekään osaa kovin hyvin kieltä ja niin me bambukatoksen alla pideltiin sadetta ja juteltiin teini-ikäisille koulutytöille ja -pojille ja koko jutusta tuli ihan mielettömän hyvä mieli. Lombok vei mun sydämen ja aijon palata tonne vielä jonain päivänä näkemään myös pohjoisen vesiputoukset ja Gilien turistisaaret.

25.1.2016

PYYNIKKI

tre7tre2-tiletre3tre4

Ei tää blogihomma vaan lähtenyt käyntiin. Viime viikonloppuun saakka oon vaan ollut väsynyt ja/tai ollut vaan töissä. Mutta toissa viikonloppuna mä kävin Tampereella. Yhenkin yön reissu tuntu ihanalta minilomalta ja 26 tunnissa saatiin aika paljon aikaseksi. Kokkailtiin hyvää ruokaa, käytiin hieman tutkimassa paikallista yöelämää, ja ihailemassa Pyynikin maisemia. Luonnollisesti samalla syömässä Tampereen parhaat munkit. Vaikka olikin ihan hurjan kylmä, niin on se vaan mieletöntä, että Suomessa on neljä vuoden aikaa. Lumiset maisemat on niin nättejä ja mäkin vannoutuneena talven inhoajana oon tänä vuonna nauttinut tästä ihan täysillä. Ehkä se johtuu siitä, etten oo joutunut venailemaan ulkona julkisia. Tai siitä, että oon käynyt luistelemassa muutaman kerran. Tai siitä, että ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen päädyin laskettelemaan. Mutta ehkä kuitenkin ennen kaikkea siitä, että tänä vuonna mun talvella on aikaraja. Ja se menee umpeen keskiviiko aamuna. Mulla on pakkaaminen vielä ihan kesken ja aijon kyllä ehtiä pulkkamäkeenkin. Tietokone ei lähde mukaan reppureissaamaan, mutta eiköhän mun matkaa ja meininkejä voi halutessaan seurailla instagramissa @kaiisaw.

5.1.2016

2015

1winter
TALVI Koti-joulun jälkeen otin suunnaksi Sveitsin ja vuosi vaihtui Zurichin lumisissa maisemissa parhaassa mahdollisessa seurassa. Ja mitä Italian talveen tulee, niin se oli nimenomaan sitä la dolce vitaa. Viikot meni rutiinilla au pairina, aperitivoilla ja opiskelijabileissä. Lakkasin käymästä kielitunneilla, kun en oppinut siellä oo enää mitään ja tutustuin todella muutamaan sielunsiskoon. Viikonloput matkustelin pitkin Italian-niemimaata ja kävin niin Ravennassa, Ferrarassa, Venetsian karnevaaleilla kuin Sorrentossa ja Napolissakin. Tammi-helmikuussa olin sydänjuuriani myöten onnellinen.

2spring2
KEVÄT Maaliskuussa vietin viimeisiä hetkiä Riminillä ja omat tunteet oli ihan sekasin. Nautin lämpenevästä säästä ja jokaisesta hetkestä. Matkustin Firenzeen, Torinoon ja Cinque Terreen enkä ollut yhtään valmis palaamaan kotiin. Aprillipäivänä mun kone laskeutui Helsinki-Vantaalle ja vaikka oli parasta nähdä perhettä ja ystäviä, niin samalla olin aivan rikki. Pääsykokeisiin valmistautuminen oli sekavaa aikaa, luin hulluna ja samalla mulla oli kamala ikävä Italiaan. Mutta sen kokeen jälkeen, sillon vasta tyhjä olo iskikin. Mitä nyt?  Noh, mun host-perhe kutsu mut lomailemaan toukokuun lopuksi ja sen täydellisemmin asiat eivät olisi voineet mennä. Niiden kahden ihanan viikon jälkeen tuntui, että olin saanut Italiasta kaiken irti ja olin vihdoin valmis palaamaan kotiin.

3summer
KESÄ Se alkoi Suomeen tulemisesta ja kahdeksista yo-juhlista. Lomailin kaksi viikkoa, minkä jälkeen alkoi duunit. Vaikka töitä oli aika paljon, niin silti kesään mahtui ihan huippujuttuja. Mieletön Ruisrock, minimatka Ahvenanmaalle, illallinen Espalla, 3x20 -synttäribileet sekä juhannusjuhlinnat että kuubamot kaverin mökillä Fiskarissa. Kesä oli hyvä, mutta kuului siihen myös jälkikäteen ajatellen ihan naurettavaa sekoilua omien ajatusten kanssa sekä karvaita pettymyksiä. Mulle ei napsahtanut sitä hartaasti toivomaani koulupaikkaa Tampereen okl:stä, vaan se jäi raivostuttavan pienestä kiinni. Kesällä mä nautin elämästä, mutta olin myös kovin epätietoinen tulevasta.

4autumn2
SYKSY Niin, ja sitten se koitti. Tosi monet kaverit lähti maailmalle tai muutti muualle. Alkusyksystä mulla oli töitä vähemmän ja kävin avoimessa yliopistossa muutaman kurssin, mutta enimmäkseen mun teki mieli paiskoa lautasia seinään. Mua harmitti Suomeen, kotiin jääminen ja ravasin tupareissa, jotka oli ihania, mutta joiden jälkeen harmitti vielä enemmän. Kaiken kruunasi kahden viikon angiina, mutta sen jälkeen asiat kääntyikin yllätäen paaaaljon paremmiksi. Lähdettiin lomalle Cannesiin, mulle tarjoutui tilaisuus tehdä unelmieni töitä, tapahtui kaikkea hassua, oli synttäreitä, Halloween bileet ja ostin lentoliput maailmalle. Loppuvuosi menikin hymy huulilla.

Tiivistelmänä voisi sanoa, että 2015 on ollut vuoristorataa. Se on ollut yhtäaikaa mun elämän paras ja p*skin vuosi. Mä näin ja koin ja opin paljon. Italia, pääsykokeet, vapaus, kesätyöt ja loputtoman tuntuinen syksy. Mä en ehkä saavuttanut niitä asioita, jotka olisin halunnut tai mun olisi mielestäni pitänyt saavuttaa. Etenkin syksyllä tein päätöksiä, jotka osoittautuikin omasta mielestä harvinaisen typeriksi, mutta ehkä ne kaikki kuitenkin johti siihen että tällä hetkellä asiat on hyvin. Enemmän kuin hyvin. Jos mä olen jotain vuonna 2015 oppinut niin, sen että elämä on lähes pelottavan sattumanvaraista. Sitä saa ja on pakko suunnitella, mutta lähes poikkeuksetta se menee just päinvastoin kuin on suunnitellut. Mutta ehkä sekin on ihan okei. Katsoin viime viikonloppuna Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi -elokuvan ja siinä oli yksi aivan huikea lausahdus: "Katuminen on turhaa, sillä ei kaduttu asia koskaan katumalla muutu katumattomaksi." Mä en tunnetusti harrasta uuden vuoden lupauksia, lupaan yrittää elää tuon ohjeen mukaan vuonna 2016.

3.1.2016

NEW YEAR, SAME OLD ME

b8b7-tileb1b5b2b6
b10

Tossa joulukuun aikana mun blogi painu talviunille. Enimmäkseen ilman sen kummempaa syytä. Aika kulki ihan kamalaa vauhtia. Mä kävin lähinnä töissä. Mä en ottanut kuin ihan muutaman hassun kuvan joulun alla. Mua ei vaan huvittanut kirjoittaa. Ei tapahtunut mitään, ja samalla tapahtui, paljon. Todella paljon.

Loppuvuoden parhaat hetket on olleet sellaisia, että mulla ei oo ollut kameraa kädessä. Kun sunnuntai-illan pikkujouluissa istutaan lattialla maailmankaikkeutta pohtien ja vielä päätä tyynyyn painaessa hymyilyttää, että miten mulla voikaan olla elämässäni noin mielettömän ihania ihmisiä. Kun tajuan, että 30 päivän päästä istun lentokoneessa. Kun vihdoin tarttuu Netflixin sijasta kirjaan ja melkein huomaamattaan lukee yli sata sivua putkeen. Kun saa postissa joululahjan Italiasta. Kun näkee ulkomailla asuvaa ystävää ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Kun saa positiivista palautetta töistään. Kun hakkaa päätä seinään omien ylianalysointiensa kanssa ja joku osaa sanoa juuri ne sanat, jotka sun sillä hetkellä täytyy kuulla. Kun huomaa löytäneensä elämäänsä ihmisen jota ei olisi siihen osannut kuvitella, mutta joka sopiikin juuri. Kun istuu perheen ja isovanhempien kanssa TVn ääreen (myöhässä) katsomaan joulurauhan julistusta kuten joka vuosi.

Siinä missä joulu saapui täysin yllättäen ja lähti vähintään yhtä salakavalasti, niin uusi vuosi meni multa kai ohi ihan kokonaan. Vaikka kyllähän mä olin sitä juhlimassa. Oikeastaan tosi hauskoissa kemuissa. Tanssin, lauloin, saunoin, juttelin, ja aiheutin hämmennystä. Mutta en mä silti tajua, että nyt on 2016. Ja toisaalta numero sinne tai tänne...ei kai tässä kolmessa päivässä mikään sen kummemin ole muuttunut. Ei ainakaan blogin suhteen. Kirjotan tänne jatkossakin sitten kun siltä tuntuu. Tammikuun lopussa mä olen lähdössä reissuun, ja sen aikaa täällä tulee olemaan kovin hiljaista, mutta en mä ole hommaa kokonaan lopettamassa. Ainakaan toistaiseksi.